Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Lankakauppiaan puikottelua langoista, elämästä, kisusta ja mökkeilystä

11.06.2009 - 00:00

Pussailu on tyttöjen juttu. Yäk sanoo Tassu.

 

Sissikissa sen sijaan oli kova tyttö pussailemaan:

 

Sissi tuli elämääni vahingossa vuonna 2003. Ystäväni oli ottanut Sissin äidin Tytin hoitaakseen Kissojen katastrofiyhdistyksestä. Ennen Tytin leikkaamista oli naapurin kollin kanssa sattunut ”vahinko”. Ystävälläni oli yhtäkkiä yhden kissan sijaan viisi! Olin töiden vuoksi Manseessa ja mä vaan poikkesin katsomaan kissanpentuja… Ja niin siinä sitten kävi, että vanhapiika, jolla oli ylimääräistä hellyyttä sylikaupalla rakastui Sissiin ja helatorstain aattona se sitten muutti Turkuun. Sissi oli minulle ystävä ja perheenjäsen. Aina mukana. Joskus jopa lankakaupassa…

 

Sissillä oli luonnetta, älykkyyttä (vähän liikaakin) ja temperamenttia. Sissin jäljiltä mulla on vieläkin kaikki ovenkahvat pystyasennossa – se kun oli kova karkailemaan ja oppi avaamaan oviakin. Sissi myös oli varsinainen ihmistuntija ja kertoi mielipiteensä selvin sanoin (mm. pissaamalla mun sänkyyn). Hassu juttu – Karvisen se hyväksyi empimättä! Olisikohan syynä ollut ensitreffien tuliaiskissakarkitSilmänisku Itse olin huomattavasti skeptisempi Karvisen suhteen…

 

Sissi meni kissojen taivaaseen neljä vuotta sitten heinäkuussa. Se jäi Piikkiössä auton alle. Ystävällinen naapuri oli sen löytänyt ja haudannut tien viereen ja ilmoitti meille asiasta. Kiitos Pappalle – nyt Sissi nukkuu mökillä kuusen alla. Itselläni ei olisi ollut voimia hakea häntä kotiin. Edelleen kaipaan häntä ja syytän itseäni murhaajaksi – Annoin sen kulkea vapaana kuvitellen, että tie on niin kaukana… Monta kuukautta sain itku-raivokohtauksen kun Karvis ehdotteli uutta kissaa. Sissiä ei kukaan voi korvata – sillä on aina paikka sydämessani. Nykyään kissojen taivaassa sillä on seuranaan molemmat veljensä Tero ja Rontti sekä myös äiti Tytti. Kissojen taivaassa varmaan pussaillaan kovin ja saadaan riittävästi hiiriä sekä pienellä ripauksella suolaa maustettua keitettyä ahvenfilettä!

piiku kirjoitti 11.06.2009 - 08:46
Voi kuinka me Sinua kaivataan!
Minullakin on kotona pikkunallukkani Cara, eihän siitä voi olla tykkäämättä. MUTTA: kaipaan Rusettia, joka kuoli viime vuonna. Ja syytän itseäni, etten hoitanut häntä paremmin... Hän oli oikea pussailija ja halija!
Tupuna kirjoitti 11.06.2009 - 13:00
Olet oikea kissatyttö Susu! :)
Villasukka kirjoitti 11.06.2009 - 16:02
Ihan sama juttu - Juulia (metsäpölhö) kuoli 2001 marraskuussa sokeritautiin. Itkin ja syytin itseäni, enkä voinut kuvitellakaan ikinä enää ottavani kissaa (tai muutakaan lemmikkiä), en kestäisi luopumisen tuskaa. Mutta noin vain nuo herrat elämään tunkivat ;) Onneksi.
Pirena kirjoitti 12.06.2009 - 15:58
Kiva kun esittelit edellisen kisusikin. Kyllä niitä edesmenneitä kissoja meilläkin aina muistellaan. Jokainen on ollut yhtä ihana.
Zilga kirjoitti 12.06.2009 - 20:42
Voisin sanoa jatkoa edellisiin. Menetin ihkaihanaisen vajaat kaksiviikkoa sitten ja ikävä on kova, mutta se kuuluu elämään, vaikka se tuntuu niin epäoikeuden mukaiselta.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Ilmainen www-laskuri
Blogipohja
Susun lankakauppa
Salon KIP-neuletapaamiset
Salossa KIP-neuletapaamiset joka kuukauden ensimmäisenä torstaina Cafe Figarossa (Plazan 2. krs) klo 18 alkaen
Susu blogilistalla
Mukana

 

 

Metrit 2011
sivut koe sivu koko jkddkfdkfkkf vkg pitääsaada lisää laatikoita elipkjbvngd hhhdhdfjhgkkgjg ggjkkgk bgjfjfjjffjfhkffhk