
Syömisen, nukkumisen ja turkinhuollon lisäksi tärkein tehtäväni on saalistaminen, mikä on sopivasti tämänkertainen Kissakuvahaasteen aihe.
Kotona saalistan esimerkiksi ohi kulkevia sääriä tai leluhiiriä:

Joskus saan tassuihini myös äiskan lankoja. Ihan kaikki langat ei mua kiinnosta, mutta tämä oli aika hyvää:

Parasta on kuitenkin saalistaa ihan oikeita hiiriä ja myyriä:

Tämän heinon saaliini annan lahjaksi Blogikuvaaja Karviselle ja Pappalle ja toivotan sen myöta molemmille
Hyvää Isänpäivää!
|
|
Meidän triosta nuorin lähti näytille itäisempään Suomeen (tarkemmin Vantaalle ja Lahteen) ja meillä on liian rauhallista, isot vaan lataavat akkujaan, siis torkkuvat.
Hyvää isänpäivää kaikille meille, jotka sitten huomenna annamme kehuja, rakkautta ja hyvää ruokaa miehillemme ja passaamme heitä parhaamme mukaan.
Mammutti lähettelee terveisiä sille sun äiskälle!
Tuon viimeisen kuvan korvien asento kertoo kaiken. Olen niiiiiiiin hyvä, taitava ja näpsäkkä, saa kehua, kuuntelen. =oD
Kissat vaan on niin ihania, ja meillä ihanuutta on kolminkertaisesti.