Pari viikkoa sitten, kun järjestelin puodin lankahyllyjä uuteen uskoon naureskelin itselleni tätä kummallista suhdettani lankoihin. Ajattelin että on hassua, että joku näin voi rakastaa lankaa… Huvikseni sitten laskin (ja kauhistuin) että mulla on kolmea vaille sata erilaista neule- ja virkkauslankasorttia. Samalla totesin, etten suinkaan rakasta niitä kaikkia… Kehittääköhän langatkin jotain mystisiä feromoneja, jotka saa ihmisen niistä tykkäämään tai inhoamaan?

 

Joskus olen kokenut salamarakastumisen, joka sitten myöhemmin on aiheuttanut sydänsurua, kun mulla ja langalla ei synkkaakaan. Toisinaan taas rakkaus syvenee, kun lankaa neuloo ja siitä tehtyjä neuleita käyttää. Sadasta langasta näitä on vaan 16! Primavera, Steppi, Blend Bamboo, Noron Silk Garden Lite, Loft, Bris, Mohair Lux ja uusi tuttavuus huivilanka Jezebel…

 

Toisinaan suhde lankaan kehittyy pikkuhiljaa. Tähän kategoriaan kuuluu yleensä tavislankoja, jotka ei ole mitenkään ihmeellisiä mutta sopivat käyttötarkoitukseensa ja niistä tietää mitä saa. Tuttuja ja turvallisia kuten Maija, Tove, Kitten, tai se KipuApu (jota muuten saan tänään pari kiloa). Näitä lankoja on vähiten – siinä kymmenkunta.

 

Inhokkilistalla on parikymmentä lankalaatua. Jostain kumman syystä listalla on lähes kaikki kimaltavat, hapsulliset ja ”muovilangat”, mutta joukossa on myös ihan kunnollisena pidettyjä luonnonkuituja ja sekoitteita kuten Easy, Mandarin Classic…

 

Ylivoimasesti suurin ryhmä on langat jotka ovat ”OK”. Ne ei herätä minkäänlaisia intohimoja suuntaan tai toiseen. Ne vaan on. Ryhmään kuuluu kaikenlaisia lankoja ihanista luomulangoista (Sirdarin Eco Wool tai Eco Cotton) hapsullisiin kimalteisiin (Marks&Kattensin Diva). Esim Noron Kureyon on tässä lokerossa kuten myös ihanan pehmeä vauvalanka Snuggly sekä Alfa, Lanett, Just Bamboo ja Mandarin Petit.

 

Kauhistus: Mulla on myös lankoja, joihin ei ole minkäänlaista suhdetta! Onko niin, ettei ne tuota feromoneja ollenkaan? Parisuhdeoppaat väittää, että suhteen eteen pitää tehdä töitä. Siispä tuumasta toimeen: Viikonloppuna aloin luomaan silmukoita eikun suhdetta kahteen lankaan. Modan tarjouksessa olevaan Poppariin ja Sirdarin Just Soyaan. Molemmat mukavan tuntuisia luonnonkuituja, mutta jostain syystä kumpikaan ei ole puhutellut aikaisemmin edes mallitilkun vertaa!

 

Uimahallin veden värisestä (kerrankin Mossulasta tuli julkaisukelpoinen värimääritelmä) tulee liivi ja pinaatin värisestä (Sirdarin oma nimi värille) lyhythihainen naisten kesäneule. Näihin suhteisiin en ryntää suinpäin vaan maistelen molempia lankoja vuorotellen kerän verran… Pikkuhilaa jutustellen ja makustellen. Eilisiltana tutustuin myös palmikkopuikkoon. Tepuloituani sen kanssa pari palmikkoriviä ja pudoteltuani silmukoita niin että sekä palmikko että pitsi oli niin sekaisin että jouduin purkamaan kaks kerrosta palasin takaisin tuttuun ja turvalliseen virkkuukoukkuun!

 

Mun ”kevät edistyy” –kuvasarjani näyttää tänä aamuna aika karulta:

 

P.S. Ai niin…koska sata lankasorttia on mun mielestäni aika paljon niin löytölaareissa on taas parikymmentä. Aika edullisesti…