Minähän en askartele. EN. Pelkkä sana saa aikaan näppylöitä. Mielikuva tähmäisestä liimasta likaisissa sormissa ja suttuisesta jostain, jonka piti olla jossain toisessa kiinni mut ei oo vaan jossain muualla ja sitä liimaa on joka paikassa paitsi siellä, missä sen pitäis olla…yöks.
Mut kun naapurissa on kiva askartelukauppa…ja lasten kanssa kait kuuluu askarrella niin mä annoin periksi:
Eilen me Tassun kanssa askarreltiin kynttilöitä!
Karvinen ehdotti, että pitäisi kokeilla palaaks ne kans mut ei kait me nyt meidän hienoja kynttilöitä sentään polteta!
Tänään piti sitä mehiläisvahalaattaa käydä hakemassa lisää…
Perjantaina sain kuulla, että kaksiteholinssien hankkiminen on viimeinen tapa antaa periksi keski-ikäisyydelle. Tänään sit oli se päivä:
Ja kun kerran laseja hankittiin niin sitten kahdet kerralla! Lukulasien kanssa näkee kaikkein pienimmänkin tekstin kissanruokapurkin kyljessä.
Mielelläni annan periksi keski-ikäisyydelle. Uskon ihan tosi uusien kakkuloiden myötä suunnilleen koko elämän muuttuvan valoisaksi! Alan taas ahmimaan kirjoja. Näen lueskella iltaisin blogeja ilman, että otsa on tuhannessa rypyssä, silmät vuotaa vettä ja kirvelee. Näen tehdä jotain kunnollisia käsitöitäkin, kädet riittää lehden lukemiseen, näen kunnolla leikata kangasta lankasuoraan. Nyt mun pitää keksiä uusi tekosyy siihen miksi en virkkaa… tai sit alkaa virkkaamaan. Muistaakseni muutama vuosi sitten ennen tätä kettua ikänäköä harrastin myös virkkaamista!
Tänä iltana en vielä ole tehnyt mitään noista. Olen naarmuilla. Kissankakka haisee. Matto sekä Tassun pylly pesty. Ja nyt pitäis muka antaa sille toinen annos matolääkettä! Mitäköhän huomenna?
Kaikesta huolimatta toivotan valoa ja väriä teidänkin syksyynne!
Kommentit