Kertoja: Herra Hassu Tassu Kissanen

 

Meidän talossa oli lauantaina pihajuhlat! Omalta osaltani juhlat alkoivat jo päivällä kun sain syödäkseni hyvän ystäväni Artturin onkiman ahvenen. Nam!

 

Jostain syystä minut jätettiin kuitenkin parvekkeelle lasien taakse kuuntelemaan muiden juhlintaa… Välillä näin vaan muutaman yksinäisen saippuakuplan leijailevan ohi. Vielä kun hakivat tuon päivystyspöytäni apupöydäksi juhliin niin mitta tuli täyteen ja menin sisälle sängyn päälle mököttämään. Ihan kuin tuolla pöydällä ei olisi ollut jo riittävästi herkkuja!

 

Vasta kun Susu oli maistanut kaikki nyyttäripöydän sortit oli minun vuoroni päästä mukaan juhliin. Ensin juoksutin Susua ja Artturia rannassa ja sitten kävin esittäytymässä muulle juhlaväelle. Minähän olin itseoikeutettu tähti ja komeaa olemustani, hienoa häntääni ja mainiota luonnettani kehuttiin tietenkin kuorossa!

 

Juhliin osallistui myös naapurin Aatu… Hänestä en piittaa tippaakaan ja Aatullakin näytti olevan parempi kiinnostuksen kohde:

 

Auringon laskettua ilta hämärtyi nopeasti:

 

Ulkotulet ja kynttilät sytytettiin:

 

Juhlista on paras poistua juuri silloin kun on ilo ylimmillään. Niinpä mekin lähdimme vielä illalla mökille. Perille päästyä oli jo ihan pimeää. Onneksi naapurissa oli valot ja löydettiin ihan hyvin perille.

 

Aamulla olin niin innoissani, että toin ensimmäisen saaliini ovelle näytille. Kovasti minua lasin takaa kehuttiin. Jostain syystä hiirtä ei saanut viedä sisälle. Omituisia nuo ihmiset…

 

Seuraavaksi tein tutkimusretken veneeseen. Kerrankin oli tyyntä eikä laituri heilunut ikävästi. Yleensä veneilen aina kuljetuslaatikossa, joten veneessä oli paljon tutkittavaa. Yhtäkkiä vene kallistui, säikähdin ja säntäsin suin päin ulos ja hyppäsin – mereen! Voi kauhistus- märkää, inhottavaa ja kylmää! Alta millisekunnin uin rantaan ja räpistelin kamalan painavan turkkini kanssa rantakalliolle ja samaa kyytiä talon alle piiloon… josta veneen kallistumiseen syyllinen Susu sitten minut houkutteli esille kuivattavaksi:

 

Katsokaa nyt mun turkkiani, kuraisia tassujani ja onnetonta häntääni! Olipa nolo juttu…

 

Ainakin tunti meni siihen, että sain taas itseni kissan näköiseksi. Onni onnettomuudessa oli, että yhtään tyttöystävää ei ollut näkemässä onnetonta tilaani. Kotiväki ymmärsi pitää naamansa peruslukemilla, vaikka luulen että niitä vähän hymyilytti... Ja nytpä tietävät, että paksun turkkini alla asuu hoikka poika, joka tarpeen tullen osaa myös uida.

 

Nyt olen siis oikein maisterismies – nimittäin uimamaisteri!